tiistai 28. elokuuta 2018

Makroviikot ulkona

Meidän pihalla  on tämän kesän solissut pieni suihku lähde. Monta vuotta olinkin sitä haaveillut ja miettinyt paikkaa mihin laittaisin. Nyt joka aamu avatessa  oven ja saan kuulla veden solinaa ja lintujen laulun lisäksi. 




Käythän myös katsomassa mitä muut ovat kuvanneet aiheesta ulkona.

makroviikot kotona


Kotona kukkii Kiinanruusu. On makuuhuoneessani  ja illalla nukkumaan mennessä,
 huomaa vasta  se on aukaisseen  nuppunsa.





Kotoilua lisää täällä 

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Tänään oli pakko päästä kameran kanssa paikkaan jossa en ennen ole ollut kuvamaassa. Ja Mieheni ehdotuksesta päädyin Santalahteen josta on luontopolku.  Kuvat kertokoon

























Pitääkin ottaa  tavaksi lähteä kuvaamaan luontoon vaikka kerran kuussa. Jos seuravaksi kiertäisi ton toisen lenkin.

torstai 9. elokuuta 2018

Makroviikot elokuu

Tänä  vuonna sato aikaisessa.  Kuivuus jätti omenat  piikuruisiksi. Meillä aika matosiakin ovat. No mehuahan niistä voi pusertaa.





Nautinnollista sadonkorjuu aikaa 





Käytkän myös katsomassa mitä muut ovat kuvanneet