perjantai 31. tammikuuta 2014

312 haaste




Tällä viikolla haluamme teidän inspiroituvan kuvasta. 

Ensimmäisenä tuli mieleeni värit. Sitten aloin etsimään kodistani värejä jotka olisivat yhtä kauniit kuin kuvassa josta piti inspiroitua. Löytyihän niitä; pikkupojan leikkihedelmät.



Värit ja kirjaimet tulee tämän purkin sisällöllä pikku miehelle tutuksi.




perjantai 24. tammikuuta 2014

311 haaste

Tällä viikolla haasteena on aika.

Ainoana rajoitteena haasteessa on, että kuvassa ei saa näkyä kelloa, vaan aika kuvattava jollain muulla tavalla.

TV-uutisetkin omalla tavallaan ilmoittavat meille aikaa. Meidän yhdellä koiralla oli tapana iltauutisten tunnusmusiikin kuultua rynnätä eteiseen tuijottamaan remmiään. Siis jonkun oli lähdettävä viemään 
Rippe pissalle.



tiistai 21. tammikuuta 2014

310 haaste


Nyt, kun eteläisempään Suomeenkin ollaan saatu edes vähän lunta, laitamme tämän viikon haasteeksi
TALVEN TAIDETTA
Luonto tekee taidetta monin eri tavoin, on huurretta, lumihiutaleita, kiteitä, jääpuikkoja ja ties mitä muodostelmia. Ja jos asut paikassa, jossa ei ole niin talvista, voi taide olla ihmisen tekemääkin. Hyviä inspiraatioita kaikille talven taiteen kuvaamiseen!


Aurinko paistaa, sataa hiljalleen lunta ja on tyyntä pakkasta vain 13 astetta. On ihan pakko lähteä kameran kanssa luontoon ja ottaa kuvia tämän viikon valokuvahaasteeseen. Monista kuvista valitsin tämän syksyllä niin ruman, rämeisen, tulvivan ojan. Pakkanen on pukenut sen kauniisti.