tiistai 30. joulukuuta 2014

Makrotex muistot






Matka muisto Lapista veljeltäni 1970 luvulta ja 1975 ensimmäiseltä ulkomaan matkaltani Tallinnsta.
Mitalli tuo Paluukentille turnauksen 1993 jännät hetket mieleen  kentän laidalta,   poikani  joukkueen puolesta.


Muiden muistoja 

lauantai 27. joulukuuta 2014

haaste 349

Ekstrahaasteena Valokuvatorstaissa on tällä kertaa konkreettisesti tehdä joku toinen iloiseksi! Tästä ei tarvitse raportoida blogissa, jos ei halua, kunhan teet. Hymyile jollekin, auta lähimmäistäsi, tee ihan vaikka vain pienellä eleellä jonkun joulusta parempi




Koivutonttu rappusilla ilahduttaa ohikulkijoita.


Onnellista Uutta Vuotta kaikille.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Haaste 348

Adventti


Tänä aamuna meni sitten sähköt, niin käytinpä tilaisuuden hyväksi ja sytytin jo kolmannen adventin kynttilän kuvaamista varten ja valontuojaksi.



Lisää adventti kuvia

tiistai 9. joulukuuta 2014

Makrotex joulukuu

Joulukuu 

Pienille niin tärkeä kalenteri, mksi ei vähän isommillekkin.

Joulukorttien tekoa ja lähetystä.
Erillaiset joulu valot valaisevat ikkunoitamme 

niin myös julkisiapaikkoja

 ja joululaulut soi.

Ystävä rakas kuule tätä,
tekemättä jotain jätä.
Näytä kiireelle kieli
ja ota rento mieli.
Muista tähdet ja taika
ja unohda siten aika.

Rauhallista Joulun alus aikaa




keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Makrotex valo

Tällä viikolla on valo aiheena. Näillä pikku lampuilla tulee myös valoa ja tunnelmaa syksyn ja talven pimeyteen. 


       



Uusin lamppu ostokseni Ikeasta. 


Turvallinen led tuikku tuo sekin pikkasen valoa.

Kurkista minkälaista valoa tarjolla Pikku Linnun makro logissa

lauantai 29. marraskuuta 2014

Makrotex hassu

Aikuisen miehen hassu ostos kirpputorilta 1990 luvulla. 




Tämä nukke on pelottanut pienempiä leikkijöitä 
aluksi mutta tutuksi tullessaan
 jo kikattavat riemusta nuken tempuille.

Lisää hassuja kuvia

perjantai 28. marraskuuta 2014

Haaste 346

Ikkuna 



Meidän pihalla kun ei ole näkynyt punatulkkuja niin keittiön ikkunalla nyt istuu kaksi tähdelangoista tehtyä.






Pikku miehen majan ikkunasta kurkistin ja tietokoneella ja pehmokoiralla tällä kertaa sisustettu.Jaa olihan se majan asukaskin paikalla.


Katso myös mitä muiden ikkunoista näkee

tiistai 18. marraskuuta 2014

Makrotex musta valkoinen

Ensimmäisenä joka tuli mieleen niin olen sen jo kuvannut joskus tänne haasteeseen, joten sitten suuntasin kameroineni yläkertaan huoneeseen jonka värimaailmaa rajoittaa musta valkoinen vuodesohva. 

Tyttären vanhat pehmolelut pääsivät kuvattavaksi.
Löytyi sieltä vähän muutakin 




Eipä ole tullut aikoihin lähdettyä kameran kanssa kotipihaa kauemmaksi. 
Joten tuumasta toimeen ja kameran asetukset mustavalkoiselle.







 Kyllä oli outoa kuvata kun värit kaikki häviää  kun linssin läpi katsoo.

Muiden musta valkoista maailmaa täällä

haaste 344

Hetki

Naapurin pihakuusen latvassa variksella lepohetki.Istuu useasti aamulla samaan aikaan kun itse olen aamupalalla.



Kuvattu ikkunan takaa.

Katso millaiset ovat muiden hetket

tiistai 11. marraskuuta 2014

Makrotex marraskuu


Marraskuussa pihoille ja kaupunkejen kaduille ilmesty erillisia valoja. 



.

Kanervat kukkivat kun kaikki muut on jo lakastuneet

Kun ei ole vielä lunta niin kelvatkoon 
valokaapeli lumiukko puolella teholla. 



















Jaksamisia kaikille marraskuun pimeyteteen.

Lisää marraskuun kuvia täällä

Haaste 343

Kulma


Remontti listoja vailla valmis. Sitten haetaan tämä vekotin.


Saa monen asteisia kulmia tehtyä.





     Pieni piipahdus kesässään, tämä puiso Hakaniemessä on aika kulmikas.





Lisää kulmia om täällä

torstai 6. marraskuuta 2014

Makrotex terveellinen

Tällä viikolla aiheena terveellinen vihreä teetä tulee juotua kuin kahvia en terveys syistä nykyisn juo.



siihen hunajaa lusikallinen......


välillä on terveellistä pysäyttää päivän kiireet tee kupposen ja vaikka hyvän kirjan parissa.


Täällä muiden terveelistä

lauantai 1. marraskuuta 2014

Haaste 342

Ruoka 


Tässä hautumassa mummolan  pikkuväen lempi puuro.

Puurossa on voimaa  ja taas jaksaa touhuta 
  
Herkutellakin saa aina lauantaisin ja mitkäs maistuvat paremmin kuin omatekemät riisisuklaanamit


Muiden herkulliset ruoka kuvat

torstai 30. lokakuuta 2014

Makrotex ankea

Tänä vuonna, oikaisin  pihaa siivotessa syyskuntoon  ja jätin kukkapenkkeihin kukat maatumaan. Onhan se ankeata katseltavaa nyt kun aurinko kun syys aurinko paistaa okran värisiin kuiviin kukkiin se on jo sittenkin aika kaunista. Kevällä voipi olla kyllä ankeampi siivota kesäkuntoon. Mutta  luonto palkitsee kyllä sitten loistollaan kesällä.






Muiden ankeutta pääset katselemaan täältä