Mummon ja Danin puuhastelut 2013-2014




Olen jo ensimmäisen lapseni kanssa hänen ollessa vuoden niin aloittanut askartelemaan. Myöhemmin sain perhepäivähoitaja vuosinasi askarrella hoitolasten ja omien kanssa kaiken moista. Monta monituista vuotta vierähti, etten ole askarrellut kuin kortteja jouluksi ja merkkipäiviksi. Nyt kun on ensimmäinen lapsen lapsi, niin taas on mummon roolissa päässyt taas keksimään kaikenlaista. Pää sääntösesti askarteluissani käytän tavaraa jota jo kotoaa löytyy ja kierrätys tavaraa. 



Hella

Vuosi sitten syksyllä pieneltä kokilta puuttui hella jolla hän paistelee letut ja keittelee muutkin herkut. Häneen ollessa päiväunilla väsäsin sen pahvilaatikosta, valkoisesta ja mustasta kartongista. 
Tarvikkeet: pahvilaatikko, valkoista ja mustaa kartonkia tai paperia , limaa, sakset, värikynät musta, punainen ja keltainen. Päällystä laatikko valkoisella kartongilla tai paperilla. Leikkaa mustasta niin monta ympyrää kun haluat levyjä hellaa. Piirrä uunin luukku ja leikkaa se kolmelta sivulta auki. Leikkaa valkoisesta pieniä ympyröitä josta teet levyille ja uuniin katkasijat. Liimaa katkasijat ja levyt paikoilleen. Piirrä värikynillä katkaisijoiden päälle täplät ja uunin merkkivalot. Leikkaa mustasta kartongista suikale jonka liimat uunin luukun kahvaksi.







Isäin päivä kortti.

Ensimmäinen isäin päiväkortti syntyi helpori repimällä ja liimaamalla softismuovia ja valmiita kuvioita valkosella kartongille.
Valkoinen kartonki eriväristä  ohutta softista,  valmiita softiskuvioita. ja liimaa. 
Softikset revimme ja liimasimme valkoselelle kartogille.





Joulu


Isäin päivä kun on juhlittu alta niin sitten voimmekin jo alkaa miettimään joulua. Jouluksi leivoimme äidille ja isälle Muumipiparkakut ja koristelimme ne tomusokerilla.



Täytyihän korttikin olla ja niinpä päätimme piirtää joulutervehdyksen kummaallekin oman. 



Vuosivaihtui ja puuhasteltiin ulkosalla kaiken laista mitä voipi talvella ulkona puuhstella ja saatinpa sen verram luntakin että lumiukon tekemiseen  päästiin.




Lumi suli ja kevät tuli ja pääsiäinen.


Ohran siemenet istutimme kasvamaan maitotölkin pohjasta tehtyyn rasiaan jonka reppipaperilla päällystettiin. Kun se oli tarpeeksi kasvanut, koristelimme sen pikku tipuilla ( ostettu)






















Lentävät tiput



Tarvikkeet: Valkoinen tai keltainen kartonki, keltainen liitu( jos värität itse valkoisen kartongin), Sakset liima, rihmalankaa, pienipala tummempaa oranssin väristä nokaksi, keltaista tai oranssia reppipaperia tai silkkipaperia.
Piirrä kartongille tipu, ympyrä jolle piirrät pyrstön ja koloa nokka. leikkaa irti ja tee viilto noin 1,5-2 cm  suunnilleen keskelle lintua. piirrä silmät kummallekin puolelle.
Leikkaa reppipaperista suikale (noin 2 cm leveämpi kuin linnun keskikohta noin 10 cm pitkä).  Taittele haitariksi (1,5 senttiä leveä) ja pyöristä päät. Pujota reppipaperi  linnun keskellä olevaan aukkoon. levitä haitari auki linnun selän ja mahan ympärille liimaa kiinni että pysyy pyöreänä. Lopuksi pujota rihmalanka ja ripusta mieleiseen paikkaan lentämään.


Äitienpäiväkortti




Toukokuu koitti ja äitien päivä kortin aika. Teimme keväisen kukka niitty kortin.

Tarvikkeet: Eri värisiä reppipaperia tai silkki paperia ja valkoista kartonki tai korttipohja, sakset liimaa, tarroja.

Valkoisen ison korttipohjan väritimme ruohon vihreällä,  siihen liimasimme silkki ja tai reppipaperista revitetyistä  paperipaloista pyöriteltyjä kukkasia. perhos tarroja. Sisäpuolelle liimasimme kukka tarroja ja perhosia. 




Keppihevonen



Pikku miestä kiinosti hevoset ja ratsastaakin halusi. Siis mistä nopsaa keppihevonen.
Mummon sukkakaapista löytyi valkoinen villasukka ja lankakaapista villa kankaa josta saadaan neulottua  korvat sekä tehtyä harja ja häntä.  ja suitset iloisen punaiset virkatiin nallelangasta ja silmät mummon nappirasiasta löytyivät.  Keppiä vailla? Löytyihän sellainenkin vajan nurkasta, katkennut työntölapion varsi. vielä tarvittiin parsinneula ja rihmalankaa ja silmäneula.  Nyt on tavarat kasassa, ei kun töihin. Idean löysin täältä



Tällainen siitä sitten tuli ja Hessuksi sen nimesimme.



  

Juustosarvet

Olemme kovia herkuttelemaan niin sitten pitää myös kokata ja leipoa.



Tässä on tulossa juustosarvia .
26.10.2014

Sataa, sataa ropisee ulkona, pikkumies alkaa pitkästymään ja puuhaa pitäisi keksiä, Olin alkusyksystä alkanut keräämään maitotölkeistä korkit talteen ja muutaman talouspaperirullan hylsyn, näitä syksyn sadekelien varalle. 

Tarvikkeet: Talouspaperi rulla hylsy. sasliktikkuja, limaa, väriliidut, 4 kpl maitotölkin korkkeja, ilmastointi teippiä, tarrojen jämät sakset. Paperia. 
Leikkasin ensin  hylsyyn kuskille paikan. Väritin sen jälkeen hylsyn. Muotoilin keulan ja liimasin sen ilmastointi teipillä. Taakse leikkasin pahvista hylsyn kokoisen ympyrän jonka päällystin ilmastointi teipillä. Laita teippiä niin että jää ympyrän yli että saat sen kiinnitettyä auton perään. sitten  koristelin sen tarroilla. Tein saksen kärjillä pienen reiän josta työnnän sasliktikun  ja mittaan sopivan pitkäksi ja maitotölkin korkkeihin porataan pieni reikä ja työnnetään sasliktikkuihin. Ratin leikkasin tukevasta pahvista, jonka päällystin ilmastointi teipillä ja kiinnitin sasliktikun. Tein auton kone peltiin saksilla pienen reiän ja työnsin ratin varren siihen. Piirustuspaperille piirsin ukon ja väritin, leikkasin irti ja liimalla kiinnitin sen ajajan paikalle. 
   








Isille askartelimme kitara kortin. Kitaran mallin otin googlen kuvapalvelusta ja muokkasin kuvan käsittelyn avulla mieleisen kokoisen. Väritimme sen vesi väreillä ja liimasimme mustasta muliinilangasta kielet. Koristimme vielä tähtitarroilla

Mummolan vesi värit remontin vuoksi hukassa niin jouduimme käyttämään pääsiäis muna yllätystä.



Marraskuun  lopulla herätimme mummolan tontut ja joulun valmistelut alkoi. Teimme Danin kanssa WC paperirullasta, repiiparerista, paperista ja pumpulista tontun.



Joulua odotellessa leivoimme pipareita ja maalasimme askartelumaalilla 
lasipurkista led-kyntilälle tuikkukupin .






1 kommentti: